Pyysimme työntekijöitämme kertomaan, millaista oppia he ovat työstään puhelinmyyjinä saaneet ja millaisia taitoja heille on kehittynyt uransa aikana. Kysyimme myös, mistä puhelinmyynnissä oppimastaan he arvelevat olevan eniten hyötyä tulevaisuudessa. Ehkä pohdit hakevasi töihin HL-Familyyn tai ehkä mietit olisiko sinusta puhelinmyyjäksi ja mitä siitä työtä saat. Me uskomme, että kaikista on hyväksi myyjäksi. Tärkeintä on usko omaan tekemiseen ja halua kehittyä ja oppia lisää. Puhelinmyynnissä kehittyvät monet taidot, joista on valtavasti hyötyä elämän varrella.
Tässä muutamia työntekijöidemme listaamia taitoja, joita pääset kehittämään puhelinmyyntityössä.
Jotta voi ymmärtää asiakasta, on kuunneltava mitä hänellä on sanottavanaan. Hyvä myyjä kuuntelee asiakkaan tarpeen ja vastaa siihen.
Helpoiten myyntitilanne sujuu, kun sekä asiakas ja myyjä kokevat tilanteen miellyttäväksi. Aggressiivisuudella saavutetaan harvoin hyvää lopputulosta. Näin myös myynnissä. Ystävällinen asenne asiakasta ja muitakin ihmisiä kohtaan luo sillan toisen ihmisen luokse
Kaikki asiakkaat eivät osta. Se on fakta, joka myyjän on hyvä hyväksyä. Sen ei saa antaa masentaa. Hyvää tulosta tekevä ammattitaitoinen myyjä jatkaa sinnikkäästi yli vaikeidenkin puheluiden ja tuloksellisesti heikoimpien päivien.
Kun luottaa itseensä ja omiin kykyihinsä, syntyy tulosta. Puhelinmyyntityössä itseluottamus kasvaa. Kollegoilta ja esimiehiltä saa myös positiivista palautetta, joka auttaa uskomaan itseen.
Markkinoinnin perusteet ja myytävän tuotteen tiedot käydään läpi perusteellisesti Hyvien Lehtien tarjoamassa koulutuksessa. Koulutamme työntekijöitämme jatkuvasti maan parhaiden esimiesten toimesta. Nämä taidot auttavat kaikessa myyntityössä.
Kun haluat kartuttaa näitä ja monia muita taitoja, liity meidän porukkaan. Täytä työhakemus, niin otamme sinuun yhteyttä!
Hei sinä ihana ja reipas tamperelainen, seinäjokelainen tai porilainen! Tarvitsemme lisää auttavia käsiä töihin kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työllistyessäsi nyt meidän vakavaraisen yhtiömme huipputiimiin kyseisillä paikkakunnilla, maksamme sinulle vähintään 2000 euron kuukausipalkan, niin kauan kunnes olet päässyt vauhtiin ja olemme hioneet sinusta myyntityön timanttisen ammattilaisen! (lisää…)
Kesätyö hakumme kaikkiin toimipisteisiimme ympäri Suomen on käynnistymäisillään. Etsimme innostuneita ja reippaita kesätyöläisiä puhelinmyyntiin Tampereen, Seinäjoen ja Porin toimistoihimme.
Tarjoamme työn, jossa on mahdollisuus oppia paljon myyntityöstä. Myynnillisestä otteesta on aina hyötyä ihan joka alalla ja elämässä yleisesti. Työ on siistiä sisätyötä ja palkkaus on kannustava. Koska olemme yksi vanhimmista telealan myyjistä ja markkinoijista, meillä on myös alan parhaat kouluttajat ja järjestelmät. HL Familyssa onnistut takuulla, jos vain oma asenteesi on kohdillaan. Puhelinmyynnissä työskentelee tunnetusti huikeaa porukkaa, joten voimme taata, että töissä ei ole koskaan tylsää tai hiljaista. Käynnissä on aina monenlaisia myyntiskaboja ja muita hassunhauskoja mittelöitä.
Huipputuotteitamme, kuten vaikka lehtiä, kosmetiikkaa ja terveystuotteita, ostetaan paljon. Töitä riittää ja kauppa käy, joten hae mukaan meidän tiimiimme nyt!
Toivomme sinulta ennakkoluulotonta ja reipasta otetta työntekoon. Hyvä
suomenkielentaito on eduksi puhelimitse tapahtuvissa kohtaamisissa. Yläikärajaa työnhakijoille ei ole, mutta toivomme sinun olevan vähintään 15-vuotias.
Kun täytät hakemuksen sivuillamme, otamme sinuun yhteyttä ja kutsumme
haastatteluun kaikki potentiaaliset työntekijät. Palkkaamme kesätyöntekijöitä sitä mukaan kun sopivia tekijöitä löytyy, joten toimi nopeasti!
Nyt sinulla on mahdollisuus työllistyä huippumyyntitiimimme osa-aikaiseksi tai vakituiseksi jäseneksi. Kaikille uusille työntekijöille lupaamme vähintään 11 euron tuntipalkan.
Tällä hetkellä uusia tekijöitä haetaan Seinäjoelle, Tampereelle, Vaasaan, Turkuun ja Poriin. Myyntitiimimme kaikilla viidellä paikkakunnalla tarvitsevat vahvistusta.
Etsimme joukkoomme positiivista tekijää. Voit tulla tekemään töitä meidän kanssamme osa-aikaisesti tai täyspäiväisesti, sinä päätät. Työllistämme paljon nuoria ja toivomme, että työnhakijat olisivat vähintään 15-vuotiaita. Yläikärajaa yrityksessämme työskentelemiseen ei ole.
Työssä menestyäkseen on osattava sujuvaa suomen kieltä.
Kun kiinnostuit, täytä lomake ja hae mukaan meidän jengiin. Lähetettyäsi lomakkeen paikkakuntasi tiimiesimies ottaa sinuun yhteyttä!
Peruskoulut ovat jo alkaneet ja yliopistot, ammattikorkeakoulut sekä ammattikoulut käynnistelevät uutta lukukautta parhaillaan. Meidän toimistoillamme se tarkoittaa uusien osa-aikaisten ja kokopäiväisten työkavereiden rekrytointia. Nyt on siis mahtava aika hakea uutta suuntaa elämälle ja kivoja kokemuksia parhaassa seurassa olemalla meillä hommissa.
Älä siis jää sohvan nurkkaan vaan muuta aikasi rahaksi meillä. Hae duuniin nyt!
Mitä tarjoamme sinulle:
Mitä toivomme sinulta:
Meillä on avoimia työpaikkoja Turussa, Tampereella, Porissa, Seinäjoella ja Vaasassa. Jos siis asustelet tai olet vaikka muuttamassa opintojen perässä näihin kaupunkeihin, saat mukavan lisän elämääsi paikkakunnalla, kun tulet meille töihin.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä. Muussa tapauksessa täytä etusivun lomake. Kutsumme haastatteluun kaikki sopivat kandidaatit. Työpaikat täytetään sopivien tyyppien löydyttyä. Toimi siis nopeasti!
Arvostamme työntekijöissämme työn mukanaan tuomaa kokemusta. Kokemus tuo mukanaan varmuutta, kykyä nähdä asiat monesta eri näkökulmasta, joustavuutta, luotettavuutta, puhdasta osaamista monista eri asioista ja rutiinia. Emme sano, etteikö näitä ominaisuuksia löytyisi kaikenikäisiltä työntekijöiltä. Haluamme vain todeta, että oman kokemuksemme mukaan kokeneet, jo enemmän työvuosia taakseen keränneet työntekijät, ovat usein kultaakin kalliimpi resurssi yrityksellemme. Siksi olemme kiinnostuneita löytämään huipputiimiimme varsinkin +40-vuotiaita työntekijöitä kahdeksaan eri paikkakunnalla sijaitsevaan toimistoomme. Noin kolmannes työntekijöistämme on tällä hetkellä 45-75-vuotiaita ja toivomme lähitulevaisuudessa rekrytoivamme lisää tähän ikäryhmään kuuluvia tekijöitä yrityksemme riveihin.
Helmikuussa Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetään UusioUra-niminen tapahtuma, joka tähtää yli 45-vuotiaiden työllistymiseen, kouluttautumiseen sekä uran vaihtoon. Tapahtumassa on mukana kymmeniä näytteilleasettajia, joista HL Family Group ylpeänä edustaa yhtä.
UusioUra- tapahtuma on saanut alkunsa työmarkkinoiden haasteellisesta nykytilanteesta, jossa usein vanhemman, kuitenkin hyvinkin pätevän ja osaavan väestön, on vaikea työllistyä uudelleen tai löytää uutta työtä. Tapahtuman tarkoituksena on saattaa yhteen tahoja, joita + 45-vuotias työvoima kiinnostaa sekä tämä ikäisiä henkilöitä, jotka kaipaavat uusia haasteita, uutta uraa tai suuntaa elämälle.
Jos olet +45-vuotias ja kaipaat uusia tuulia elämääsi, tule rohkeasti juttelemaan ständillemme Helsingin Kaapelihallille helmikuun viidentenä. Katsotaan löytyisikö meiltä sinulle mielekästä tekemistä. Hyvässä jengissä totta kai. UusioUra tapahtuma on maksuton.
Tänä vuonna halusimme lahjoittaa vuoden 2018 joulukortti- ja joululahjavarat nuorten syrjäytymistä ehkäisevälle Tukikummit-säätiölle. Tukikummit-säätiö on jo vuodesta 2007 alkaen kerännyt varoja nuorille, jotka ovat syrjäytymisvaarassa perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Lahjoitetut varat käytetään muun muassa oppikirjoihin, harrastusvälineisiin ja -maksuihin, silmälaseihin ja lääkekuluihin, vaatteisiin ja jalkineisiin ja muihin nuorten elämää helpottavien ja tukevien asioiden hankintaan.
HL Family Oy toivottaa hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2019 kaikille asiakkailleen, työntekijöilleen ja muilla yhteistyökumppaneilleen!
Myynti, työskennellä myynnin parissa, myyjä… nämä sanat saattavat monissa herättää negatiivisia tunteita. En tiedä mistä monesti negatiivisena pidetty myyntimielikuva juontaa juurensa. Henkilökohtaisesti en tunne ketään, jolle ei olisi ollut hyötyä työkokemuksesta myynnin parissa. En myöskään tunne ketään rekrytointialan asiantuntijaa tai esimiestä, joka ei arvostaisi kokemusta myyntityöstä. Vanha totuushan kuuluu, että kaikki asiat jotka näet ympärilläsi on joku myynyt. Myyjiä löytyy ravintoloista, kauppojen kassoilta tai vaikkapa autoliikkeistä. Myyntiä tehdään monilla eri tavoilla, kuten puhelimessa, kasvotusten tai sähköpostitse. Myynnin voi ajatella tapahtuvan niin, että myyjä sekä ostaja ovat hyvin tietoisia myynnistä ja myyntitapahtumasta. Lisäksi ajattelen, että myymistä tapahtuu tiedostamattomasti ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.
Uskon ajatukseen, että jos joku asia on mahdollista jollekin, on se myös mahdollista kaikille. Jokaisessa meissä asuu myyjä. Joillekin tämän taidon aktivointi tai esiin houkuttelu saattaa tarvita enemmän toistoja ja harjoittelua kuin toisille. Argumentointi, kuuntelu, keskustelu ja asioiden esittäminen positiivisella otteella on mahdollista meille kaikille. Olemme tehneet niin lukuisia kertoja eläessämme, esimerkiksi kertoessamme kaverillemme onnistuneesta lomamatkasta tai kuvaillessamme syömäämme herkullista illallista. Sitä myynti on kaikessa yksinkertaisuudessaan. Lisäksi mallittamalla hyvää myyjää, kaikkien on mahdollista oppia myymään yhtä hyvin. Meillä Hyvillä Lehdillä on töissä useita maamme parhaimpiin kuuluvia myyjiä ja puhelinmyyjiä. Heiltä oppii joka päivä lisää hyödyllisiä myyntitaitoja.
Ajatus linjoja pitkin vyöryvästä puhelinmyyjästä on mielestäni vanhentunut. En usko kaverinikaan vaikuttuvan lomakokemuksistani jos luettelen kaikki reissun hyvät puolet paperista ilman, että kaverini saa suun vuoroa. Jotta vuorovaikutus kahden tai useammankin ihmisen välillä onnistuu, on tärkeää, että kaikki osallistujat ovat samalla tasolla ja ikään kuin samassa mielenmaisemassa. Tätä tilaa luodaan kysymällä, kuuntelemalla ja samaistumalla toisen ihmisen tilaan. Tämä taidon voi jokainen oppia.
Käytän aika ajoin NLP- kurssilla oppimaani harjoitusta minulle vaikeiden asioiden käsittelyssä. Harjoituksessa pohditaan jotakin itselle vaikeaa tai muuten epämieluista sanaa niin, että keksitään sanalle korvaava sana. Jos minulle sana myynti olisi jollakin tavalla ongelmallinen, voisin miettiä mikä muu sana myynti voisi olla. Minulle se olisi ehkä vuorovaikutus tai vaikuttaminen. Yksi NLP- kurssikavereistani korvasi sanan myynti sanalla valmentaminen.
Yrityksessämme kaikki halukkaat oppivat varmasti myymään. Meillä on alamme parhaat myyjät, vuorovaikuttajat ja valmentajat. Tule rohkeasti teitä töitä kanssamme!
Iina/HL Family Oy
Eräänä lokakuisena torstaina pakkasimme passit ja hammasharjat suuntasimme HL Family-perheen kesken Madridiin. Tunnelma tihkui jännitystä koko edeltävän viikon, kun viikon lopussa siinteli kaikkien aikojen palkintomatka Espanjan pirteään pääkaupunkiin Madridiin. Matka järjestettiin palkinnoksi myyntitavoitteisiin pääsemisestä. Kuten tavallista meille on tärkeää järjestää elämyksiä ja positiivisia kokemuksia työntekijöillemme. Uskomme ajatukseen, kun firmalla menee hyvin, täytyy myös sen tärkeimmällä voimavaralla ja resursseilla, työntekijöillä, mennä hyvin.
Madridin reissumme huipentuma oli paikallinen futismatsi Real Madrid-Atletico Madrid Santiago Bernabéun ikonisella stadionilla. Kuten kaikki futisfanit ja edes hiemankin lajista kiinnostuneet tietävät, on tämä 80 000 katsojan peli Madridin lempeän leudossa lauantai-illassa, todellinen once in a lifetime- kokemus. Kun sen saa vielä kokea parhaimpien duunikamujen kesken on pakko sanoa, että sen muiston turvin selvitään monesta ensi talven loskaisesta aamusta pimeällä bussipysäkillä.
Madridin reissumme sisälsi huikean jalkapallo-ottelun lisäksi tepastelua Madridin tunnelmallisilla kujilla, makoisia yöunia huippuhotellissa, herkullisia Tapas- lautasia kylmien tuoppien kera ja shoppailua yhdessä Euroopan parhaimmista kohteista. Osan ajan vietimme yhdessä, mutta jokaisella oli aikaa myös tehdä oman Madridin must do-listansa juttuja. Yhteisestä ajastamme jäi erityisesti mieleen jalkapallo-ottelun lisäksi upea flamenconäytös.
Kotiin palasi sunnuntai-iltana jengi huippumyyjiä, joiden oli helppo samaistua klassikkofiilikseen ”väsynyt, mutta onnellinen”.
Hyvillä Lehdillä, Buusterilla ja Kotimaisella Hyvinvointitukulla on aina meneillään jotakin, jossa hyvästä tuloksesta palkitaan. Meille on tärkeää, että työntekijämme viihtyvät töissä. Siksi koitamme parhaamme mukaan kehitellä jatkuvasti uusia tapoja lisätä työpaikan viihtyvyyttä ja työn mielekkyyttä. Yhdessä koetut reissut ovat yksi tapa lisätä työviihtyvättä. Tämän olemme havainneet työntekijöiltä saamamme palautteen perusteella.
Seuraavat myyntiskabat ovat jo käynnissä, mutta pidettäköön palkinnot nyt vielä salaisuutena. Varmaa on, että kaikkea kivaa on meneillään tälläkin hetkellä ja suunnitteilla on myös tulevaisuuden varalle uusia elämyksiä. Tule tsekkaamaan meidän meininkimme ja liity mukaan porukkaan. Saatat löytää itsesi uusien kavereiden kanssa keskeltä Madridin suurinta jalkapallostadionia ja mikä parasta, tietysti firman piikkiin!
Syksyn tullen rekrytoimme taas uusia kykyjä joukkoomme. Kun liityt iloiseen kokopäiväisten työntekijöidemme joukkoomme nyt, lupaamme 11 € tuntipalkan. Tarjoamamme työ on myyntityötä ja palkitsemme työntekijää myös myynneistä. Tällä hetkellä lupaamme kuitenkin lisäksi 11 € takuutuntipalkan, joka takaa mukavan toimeentulon provisio-osan lisäksi.
Meillä myydään monenlaisia asioita vuosikymmenien kokemuksella. Edustamistamme tuotteista suurin osa koostuu suomalaisten rakastamista klassikkoaikakauslehdistä, mutta myymme myös muun muassa d-vitamiinia pitkän pimeän talven varalle.
HAE MYYNTINEUVOTTELIJAKSI NYT TÄSTÄ!
- 11 € /tunti takuupalkan
- Provisiot tehdyistä myynneistä
- Erinomaiset työvälineet myynnin tueksi
- Loistavan myyntikoulutuksen yhdessä Suomen arvostetuimmassa myyntiin erikoistuneessa yrityksessä ja työpaikan vakavaraisessa yrityksessä seitsemällä Suomen suurimmalla paikkakunnalla
- Huikean ammattitaitoisen esimiehen tuen
- Loistavat työkaverit ja tiimin, joka tsemppaa jokaista
- Paljon erilaisia myyntikilpailuja, tapahtumia ja muita mukavia yllätyksiä joita järjestämme säännöllisesti työntekijöillemme
- Ovat luotettavia ja rehellisiä työntekijöitä
- Ovat iloisia ja positiivisia tiimipelureita
- Ovat ennakkoluulottomia ja valmiita onnistumaan työssään
- Osaavat hyvin suomea
Pyydämme huomioimaan, että 11 euron takuutuntipalkka koskee kampanjan aikana aloittaneita kokopäiväisiä myyntineuvottelijoita. Tämä työtarjous on kampanjaluonteinen ja se on voimassa rajoitetun ajan aikana aloittaneille kokopäiväisille työntekijöille.
Täytä hakemus myyntineuvottelijaksi nyt! Oman alueesi myyntipäällikkö ottaa sinuun piakkoin yhteyttä!