Hyvät Lehdet ja Buusteri spurttaavat vuoteen 2017

Hyvien Lehtien ostettua Buusterin liiketoiminnan viime vuoden loppupuolella, vipinää toimistoissa on riittänyt. Toimistoja on nyt yhteensä 20 ympäri Suomen.Toiminnan yhtenäistäminen on pitänyt henkilöstön kiireisenä ja uusien myyntineuvottelijoiden palkkaaminen kaikkiin toimistoihin käy kuumana.

Buusterin liiketoiminnan oston myötä, Hyvien Lehtien osaavien ja reippaiden myyntineuvottelijoiden kautta omistajaa vaihtaa lehtien lisäksi nyt myös muita tuotteita.

”Tällä hetkellä etsimme erityisesti elämänkokemusta omaavia, hyviä tyyppejä kaikkiin toimipisteisiimme. Joustava työaika ja hyvät edut houkuttavat hyvin myös +45-vuotiaita hakemaan paikkaa. Muutaman kuukauden kuluttua avaamme myös rekryn uusien kesätyöpaikkojen täyttämiseksi. Ensi kesänä tarjoamme kesätyöpaikkaa reilulle 100 nuorelle opiskelijalle”, kertoo Hyvien Lehtien myyntijohtaja Kimmo Kovanen. ”Katsomme positiivisesti Suomen valtion toteuttamaa peruspalkkakokeilua, joka poistaa työllistymisen esteitä ja työnteosta kannattavaa. ”Töitä kyllä riittää. Tarvitaan vain iloa ja innostumista. Siitä syntyy oppimista, joka vie eteenpäin niin yksilöä kuin työyhteisöä”, tiivistää Kovanen ja toivottaa tervetulleeksi kaikki iloiset ja innostuneet työnhakijat.

Hyvät Lehdet / HL-Family Oy | Kauppakatu 1, 33200 Tampere
Tietosuojaseloste | Kirjaudu